Kristitty paastoaa
Kristillisen perinteen keskellä vapaaehtoinen paasto on
ollut keino taivuttaa omaa itsekästä luontoa Jumalan tahtoon. Tärkeiden
päätösten ja elämän tienristeysten kohdalla paastolla on etsitty selvyyttä ja
hengellistä voimaa. Tästä syystä olemme seurakuntana aloittamassa paasto- ja
rukousviikkoa. Luemme tästä viikosta alkaen virikkeenä John Burken kirjaa Mutaa
ja mestariteos (Päivä Osakeyhtiö 2013). Kirjan seuraavista luvuista ilmestyy
blogi pari kertaa viikosta, joiden kanssa voit pohdiskella omia kokemuksiasi.
Viimeinen blogi ilmestyy viikolla 3, jolloin päätämme tämän erityisen jakson
toiseen paasto- ja rukousviikkoon.
Paastoaminen on minulle vaikeaa. Vaikka Jeesus opetti siitä
samalla kertaa kuin rukoilemisesta ja köyhien auttamisesta (Matteus 6:1-18), ei
siitä ole tullut osa elämääni kuin satunnaisesti. Kun aloitan paastoa, kärsin
usein päänsärystä ja kiukkuisuudesta ja alan palella. Joskus nämä sivuoireet
ovat saaneet paastoni epäonnistumaan täydellisesti. Siitä huolimatta en halua
jättää yhteisen paaston mahdollisuutta käyttämättä.
Paaston ei muuten tarvitse olla täyspaasto, jotta siitä
olisi hyötyä. Tänä median kyllästämänä aikana voi olla jopa parempi paastota
televisiosta, somesta tai kokonaan netin käytöstä kuin lihasta tai yhdestä
ateriasta päivässä. Mieti Jumalan edessä, mikä asia elämässäsi vie sinua
sellaiseen suuntaan, jonne et todellisuudessa haluaisi mennä ja paastoa siitä.
Näky seurakunnalle
Vuonna 2008 aloimme yhdessä etsiä seurakuntana näkyä. Halusimme
seurata Jeesusta. Kysyimme, missä Jumala haluaa meidän olevan seuraavien viiden
vuoden päästä. Tiimit ja pienryhmät rukoilivat ja keskustelivat, niistä
koottiin ajatukset yhteen ja materiaalista etsittiin vahvimmin esiin nousseet
teemat. Ne olivat yhteisöllisyys, suurempi riskinotto suhteessa Jumalaan ja
vaikutus yhteiskunnassa. Prosessin kuluessa ne kiteytyivät näkylauseiksi:
Opimme elämään yhdessä.
Yhdessä kasvamme rohkeammiksi.
Rohkeasti vaikutamme ympäristöön.
Viime metreillä mukaan lisättiin vielä lause: Olemme
sitoutuneet poistamaan kasvun esteet.
Tämän näyn luonnollisena seurauksena olemme nähneet
seurakuntaistutukset Espoon keskuksessa ja Etelä-Espoossa sekä viime keväänä
aloitetut yhteisöt koko seurakunnassa. Emme halua toteuttaa kristillistä
ohjelmapalvelua, vaan seurata Jeesusta, tehdä opetuslapsia. Olemme päässeet
hyvin liikkeelle, mutta emme näe vielä määränpäätä. Siksi tarvitsemme Pyhän
Hengen ohjausta kipeämmin, kuin koskaan ennen. Oma rukoukseni on, että näky
voisi selkiintyä ja vahvistua koko seurakunnalle – myös niille, jotka ovat
tulleet mukaan näkyprosessin jälkeen.
Tyydymme niin helposti Kristuksen seuraajina keskinkertaisuuteen
seurakuntana ja yksilöinä. Oma vaikutukseni Jeesuksen opetuslapsena on ollut
valitettavan vähäistä. Joudun usein kysymään itseltäni kysymyksen: Miksi en ole
enemmän niin kuin Mestarini, jota seuraan? En halua tyytyä nykytilaani. Haluan
asettaa kyseenalaisiksi uskonnolliset ja tekopyhät taipumukseni, jotka estävät
Jumalan rakkauden ja hänen sydämensä asenteen tulemista enemmän osaksi minua. Haluan
antautua Jumalan käsiin, hänen restaurointipöydällensä.
Tero
Hei, mielenkiinnolla luin bloginne läpi. Miten kaikki jatkui? Mikä on tilanne nyt? Kuulun itse Virtain helluntaiseurakunnan vanhimmistoon ja näky-asiaa olemme työstäneet toista vuotta.
VastaaPoistaSiunausta työllenne!